Hakusivu


Yhteystiedot

Katja Arvio

+358 44 5548244

E-mail: satulinna.arvio@gmail.com

Esittely:

Olen vuonna 1979 vuonna syntynyt nainen. Olen aloittamassa pienimuotoista shetlanninlammaskoirien kasvattamista.

Asun avopuolisoni kanssa omakotitalossa Kemiönsaarella.

Kasvattajakurssin kävin helmikuussa 2015 ja kennelnimi minulle myönnettiin 29.02.2016. Kasvattajan jatkokussi olisi tarkoitus myös

käydä.

Laumaamme kuuluu tällähetkellä 2 shelttiä  Ada ja Manta sekä 2 maatiaiskissaa Tassu ja Misu joka on löytökissa, jolle halusimme tarjota kodin. Laumamme kasvoi sijoituskoiralla, aivan ihanalla soopeli tytöllä Zetland´s Melody:llä. Hänet ristittiin Lolaksi. Kiitos Esteri luottamuksesta.

Harrastuksena Näyttely, mätsäri ja pienimuotoisesti muita koulutuksia arkitottelevaisuus sekä agility. Unohtamatta, että teen vapaaehtoistyötä Mantan                ja sijoituskoiran Lolan kanssa Suomen Karva-Kavereissa, käymme vanhainkodeissa ilahduttamassa vanhuksia.         

Eläimet ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Lapsuuden kodissamme oli eläimiä saksanpaimennkoira, collie,  suomenajokoirasta  monirotuiseenkoiraan.                 Kissoja, hiiriä saati lintuja unohtamatta. Eli pieni eläintarha!

Ensimmäinnen shetlanninlammaskoira, Satulinnan Alexanter tuli minulle  vuonna 2000. Lex sai minut innostumaan rodusta. 

 Yhteiseen matkaamme mahtui paljon iloja ja myös surujakin.

 Kuljimme kuitenkin yhteisen matkan arvokkaasti loppuun saakka.

Olen jäsenenä:

          - SUOMEN KENNELLIITTO

          - SHETLANNINLAMMASKOIRAT RY

          - ROYAL CANIN KASVATTAJAKERHO

          - PEIMARIN KOIRAT RY (Sihteeri)

          - SUOMEN KARVA-KAVERIT RY

 

 

TOIVOTTAVASTI VIIHDYIT SIVUILLANI JA IHASTELIT KUVIANI!

                             *** KATJA***

 

 

  

 

                 

      

 

 

  • Zelmarian Liehittelijä  "Ada"

              

Pähkinäpolun Felicia "Manta"